Category Archives: Vintage -esineet

VINTAGE

Vintage [vintidž t. vintage] vuosikerta-; laatu-; (muodikkaan) vanha(htava) ¶ Alkujaan vuosikertaviineistä käytetty nimitys.

Kauniisti ja yksilöllisesti ikääntyneet, oikeista materiaaleista valmistetut esineet sekä niihin syntynyt patina kertovat eletystä elämästä ja ne kestävät sukupolvien ajan. Blogini kirjoitukset perustuvatkin Professori Heikkilän ajatukselle: “Esi-isämme valmistivat tarve-esineensä yleensä omaan ja perheen käyttöön, pääosin paikallisista raaka-aineista. Viidenkymmenen tai sadan vuoden käyttöikä esineelle tai rakennukselle ei ollut utopiaa. Esineet olivat sopusuhtaisia ja kauniita, ja ne toimivat juuri siinä tehtävässä, johon ne oli suunniteltu.” Vintagea parhaimmillaan.

Lue esittelyt vintage -esineistä alta löytyvistä linkeistä.

Retro lierihattu – pääasiassa hyödyllinen vaatekappale.

Olen siinä mielessä erilaisessa tilanteessa tällä puolen Tellusta, että täällä on koittanut jälleen aika jolloin täytyy todenteolla alkaa suojautumaan tuolta ihmiselle kaikkein vahingollisimmalta, mutta myös elämän kannalta välttämättömältä luonnonilmiöltä – auringolta. Mikäli päänupissa on vielä jotain jota varjella, on jonkin … Continue reading

Posted in Retro, Vintage -esineet | Tagged , , , , , , | Leave a comment

County clean-up day, vuosikertasisustus tienvarresta.

Taas on se aika vuodesta kun monenlaista tavaraa on tarjolla ja naapuruston opiskelijanrentut, elämäntapapummit, expatit ja muut normaalit ihmiset kokoontuvat aamun koitteessa väijymään parhaita esillä olevia tuotteita. Tarjolla on tavaraa kodinelektroniikasta harrastevälineisiin ja huonekaluista autonmoottoreihin ja erilaisiin tunnistamattomiin esineisiin saakka. … Continue reading

Posted in Antiikki, Vintage -esineet | Tagged , , , , , , , , , | Leave a comment

Lukijakertomus: Vintage kynttilänjalka kiteyttää kitsastelun idealogian.

Vanha ja kauniisti patinoitunut messinkinen kynttilänjalka on yksi niitä harvoja esineitä, joita minulle on jäänyt muistoksi lapsuudenkodistani. Kynttilänjalka on kolmihaarainen perinteisen mallin mukaan ja juhlavuutta uhkuva. Siinä on kuitenkin yksi erikoispiirre. Vaikka kolmelle kynttilälle näyttäisi olevan paikka, siihen mahtuu vain … Continue reading

Posted in Vintage -esineet | Tagged , , , , , , , | Leave a comment

Rautaa ja raakapuuta, tuoli kova kuin elämä.

Tuoli, jonka runko on takorautaa ja jonka istuinosa koostuu neljästä käsittelemättömästä puulaudasta on kova. Tuolien Chuck Norris. Se ei taivu tai lyyhisty, eikä se koreile ruosteenestolla tai pinnoitteilla. Sitä ei myöskään tarvitse huoltaa tai siirtää suojaan sateelta, auringolta tai muilta … Continue reading

Posted in Käsityöt, Vintage -esineet | Tagged , , , , , , , , , , | Leave a comment

Vintage seinäkello, ajattomasti ajassa.

“Onpas tyylikäs kello laitettu piiloon pois katseilta” oli ensimmäinen ajatukseni nähdessäni vintage seinäkellon pölyttymässä hävyttömän ison väliaikaisasumuksemme kaapissa. Yhtään hyvää syytä en moiselle toiminnalle keksinyt, sillä nostaessani puisen kellon hyllyltä alkoi se pitämään tasaista nakuttavaa ääntä, jonka välittömästi diagnosoin johtavan … Continue reading

Posted in Käsityöt, Vintage -esineet | Tagged , , , , , , , , | Leave a comment

Joutavia esineitä?

Kun astun ovesta ulos, tarkistan että minulla on kolme esinettä mukanani; avaimet elämäni strategisesti tärkeisiin kohteisiin , kukkaro äkillisiin likviditeettitarpeisiin, sekä matkapuhelin päivittäisten asioiden järjestelyyn ja viestintään. Joitain vaatekappaleita on toki myös päälläni, yleensä. Tämä on minun kevyt kenttävarustus, jolla pärjään ulkomaailmassa … Continue reading

Posted in Käsityöt, Vintage -esineet | Tagged , , , | Leave a comment