Torvensoittaja katolla.

Siitä lähtien kun yläasteen metallikäsityötunnilla taivuttelin rautamassaa muotoonsa kaasuhitsin ja hohtimien avulla, olen ollut vaikuttunut miten jotkut ihmiset osaavat muovata metallia pieniä yksityiskohtia myöden. Oma tekeleeni muistutti etäisesti naulakkoa. Tulen ja raudan hallitseminen vaatii äärimmäistä taitoa, jotta esineen saa eloon. Siinä täytyy olla silmää yksityiskohdille ja olla helläkätinen, mutta ensin sille täytyy olla kova ja näyttää kuka käskee. Antaa vasarasta. Sehän on kuin lapsen kasvatusta (useimmiten ilman vasaraa).

Tähän liittyen löysin porhotalosta toisen esineen josta pidän, rautaisen torvensoittajan. Asetin sen talon kattoterassille, jotta saan tarpeeksi valoa kuvaani (todellisuudessa halusin vain kliseisen otsikon postaukselleni ja leveillä talon näkymillä Tyynellemerelle). Tunnelma esineessä on hieno. Ei ylimääräisiä koukkuja tai näperryksiä. Ainoastaan mies, tuoli ja torvi. Voisin jopa hankkia vastaavanlaisen esineen tulevaisuudessa oman linnakkeeni tulisijan päälle.

This entry was posted in Käsityöt and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published.